Google Wave aikoo korvata sähköpostit

Perinteisen sähköpostin vakavasti haastava Google Wave ennustetaan olevan viiden vuoden kuluttua joka toisella internetin käyttäjällä. Googlen nimessä ja toiminnassa yhdistyy suuruus. Yritys onkin jatkanut kasvuaan markkinaosuuksilla mitattuna ja julkistanut ahkerasti uusia tuotteita.


Google Wave - roskapostiton viestintäympäristö

Google Wave on sähköpostin, pikaviestimen, wikin ja sosiaalisen median yhdistelmä. Se mahdollistaa monen ihmisen samanaikaisen osallistumisen keskusteluun ja tarjoaa paljon toiminnallisia (ääntä, kuvaa, ryhmätöitä, dokumentteja) mahdollisuuksia. Uudenlaisen viestintävälineen ennustetaan jopa korvaavan perinteisen sähköpostin.

Google Wave tarjoaa ratkaisun reaaliaikaiseen, sähköiseen asiakaspalveluun. Uutta verkkoympäristöä on kehitetty parin vuoden ajan ja julkisuuteen siitä kerrottiin ensi kertaa toukokuussa 2009. Toistaiseksi siitä on käytössä beta-ohjelmistoversio. Parhaillaan odotetaan sovelluksen julkistamista suurelle yleisölle. Vuonna 2015 Waven ennustetaan löytyvän joka toiselta internetin käyttäjältä.

Google Wave on sähköpostia turvallisempi, koska kaikki liikenne on tehokkaasti salattua ja siihen liitetyt palvelimet sertifioidaan tiukkojen määräysten mukaisesti. Roskapostitus ei siellä ole käytännössä mahdollista. Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan mukaan Suomella voi olla etulyöntiasema kehitystyössä. Näihin mahdollisuuksiin liittyy vahva osaaminen luotettavaan tunnistautumiseen, ympäristön tarjoamien sähköisen asioinnin mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja monipuolisiin sähköisen asioinnin palveluihin.

Suomessa on käynnistymässä sisäiseen tunnistautumiseen liittyvä hanke verkkoidentiteetin hallintaan erikoistuneen North ID:n johdolla. Hankkeessa kokeillaan muun muassa sitä voidaanko tarkistusrobottien avulla selvittää käyttäjien henkilöllisyys verkossa pankkitunnusteita ja mobiilivarmenteita hyödyntämällä.


Google Nexus One - hinta: 370 euroa

Linus Torvalds ei ole ollut matkapuhelimien ystävä, mutta on nyt innostunut Googlen Nexus One -älypuhelimesta, joka käyttää Linux-pohjaista Android-käyttöjärjestelmää. Blogissaan hän myöntää, että Nexus One on voittaja. Hän tarvitsi autoonsa navigaattorin ja Googlen kartta- ja navigointipalvelun ansiosta puhelimesta tuli hänelle hyödyllinen väline.

Google julkisti puhelimen 5. tammikuuta 2010. Puhelimia on myynnissä vain Googlen omassa verkkokaupassa aluksi vain Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Singaporeen ja Hongkongiin. Puhelin on tulossa myyntiin tämän kevään aikana Eurooppaan, jossa yhteistyöoperaattorina on Vodafone.

Pian puhelimen julkistamisen jälkeen asiakkaat raivostuivat ja turhautuivat Googlelle, koska yritykseen sai yhteyden vain sähköpostitse. He kaipasivat palvelua puhelimet myyneeltä Googlelta. Niukasta tuotetuesta tunnettu yritys yritti siirtää vastuun asiakaspalvelusta puhelinvalmistajalle ja toistaiseksi ainoalle operaattorikumppanille. Lopulta Google joutui avaamaan puhelimen tilanneille asiakkaille ja omistajille oman palvelunumeron valtavan valitusryöpyn jälkeen.


Google News ja Google Fast Flip - uutisia nopeasti, ilmaiseksi ja räätälöidysti

Uutisnälkäisiä varten Googlelta löytyy monipuoliset ja räätälöitävät Google News ja Google fast flip -palvelut. Joulukuussa 2009 Google antoi periksi uutiskiistassa mediayhtiöille, jotka ovat syyttäneet hakukoneyhtiötä ilmaisten verkkouutisten jakamisesta. Tästä lähtien samalta mediayhtiöltä voisi lukea Google Newsissä ilmaiseksi viisi uutisjuttua päivässä, jonka jälkeen niistä täytyy maksaa. Kädenojennus saattaa olla harhaanjohtava sovinnonele, koska paljon enemmän kävijöitä tulee mediayhtiöiden uutisia lukemaan suoraan Googlesta ja vain muutama prosentti Google News -uutispalvelun kautta.

- Tulevaisuudessa entistä tärkeämpää on se, kuinka kauan sivustolla viihdytään. Katseluaika kertoo käyttäjän tunnesiteestä, ja altistumisaika mainonnalle kasvaa. Tähän tavoitteeseen klikkausten määrään perustuvat rajoitusohjelmat sopivat huonosti. Sen sijaan hakukoneyhtiöille ne ovat mannaa, koska ne kannustavat etsimään sirpaletietoa eri medioista hakukoneiden avulla, kirjoitti taloustoimituksen esimies Juha-Pekka Raeste Helsingin Sanomissa viime joulukuussa.

Google Fast Flip on vielä kokeilukäytössä Google Labsin verkkosivuilla. Uutisjuttujen selailun tulisi yhtiön asettaman tavoitteen mukaan olla yhtä vaivatonta kuin paperilehteä käännellessä. Se edellyttää, että uutissivut latautuvat alle viidessä sekunnissa.



Googlen tuotteita

Tapahtunut aiemmin Googlessa
  • Tammikuussa 2010 Google ilmoitti, että se ei suostu enää sensuroimaan hakutuloksiaan Kiinassa.
  • Tammikuussa 2010 internet-selaimista markkinajohtaja Microsoft Internet Explorerin markkinaosuus oli 62,12 % (vuoden 2009 2. neljännes: 65,85 %). Mozillan Firefox-selaimen osuus oli 24,43 % (vuoden 2009 2. neljännes: 22,39 %). Googlen Chrome-selaimen osuus oli 5,22 % (vuoden 2009 2. neljännes: 1,74 %).
  • Marraskuussa 2009 Google Suomen maajohtaja, entinen jäätanssin Euroopan mestari ja MM-hopeamitalisti Petri Kokko nimitettiin Googlen kansainvälisen myynnin kehitysjohtajaksi. Hän aloitti uudessa tehtävässä Googlen pääkonttorissa Googleplexissä, Kalifornian piilaaksossa. Hänen seuraajanaan Googlen Suomen maajohtajana aloitti 1.12.2009 Anni Ronkainen.
  • Marraskuussa 2009 Microsoft valmis maksamaan News Corporationille siitä, että mediayritys poistaa uutissivustonsa Googlen hakukoneesta.
  • Syyskuussa 2009 hakukoneiden markkinajohtajan Googlen markkinaosuus oli 83,13 % (vuoden 2009 toisella neljänneksellä 81,37 %). Samaan aikaan Yahoon osuus oli 7,28 % ja Bingin 3,39 %.
  • Heinäkuussa 2009 Microsoft ja Yahoo tiivistävät yhteistyötään ja solmivat internethakua koskevan yhteistyön muodostaakseen vahvemman vastapelurin Googlelle.
  • Helmikuussa 2009 Google ilmoitti perustavansa Haminaan Stora Enson lakkauttaman Summan tehtaan tiloihin suuren palvelinkeskuksen.

Tietopalat
  • Ennusteen mukaan internet saavuttaa kaksi miljardia käyttäjää vuonna 2011.
  • Arvion mukaan Suomessa on ainakin 8 000 erilaista keskustelupalstaa.
  • Googlen pääkonttorin nimi on Googleplex. Google-hakukoneen nimeksi piti alun perin tulla Googol, joka on luku, jossa on ykkösen perässä sata nollaa. Numero kymmenen potenssiin googol on Googolplex, joka on maailman suurin nimetty luku.


Lähteet:
  • Wikipedia 28.2.2010
  • Google teki harvinaisen myönnytyksen Nexus One -asiakkaille, Tietoviikko.fi 9.2.2010
  • Kännyköitä vihaava Linus Torvalds tykkää Nexus Onesta, Itviikko.fi 8.2.2010
  • Siirtääkö Google Wave sähköpostin historiaan?, Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta, Liikenne- ja viestintäministeriö 4.2.2010
  • Tammikuu nosti Googlen selainta, Digitoday.fi 3.2.2010
  • Google voittaa Kiinassa tavalla tai toisella, Petteri Tuohinen, HS-uutisanalyysi, Helsingin Sanomat 15.1.2010
  • Googlen puhelin tulee Eurooppaan keväällä, Helsingin Sanomat 6.1.2010
  • Googlen käärmeöljy ei paranna potilasta, Juha-Pekka Raeste, HS-näkökulma, Helsingin Sanomat 4.12.2009
  • Petri Kokko siirtyy Kaliforniaan Googlen johtotöihin, Helsingin Sanomat 26.11.2009
  • Petri Kokko Piilaaksoon Googlen johtajaksi, Kauppalehti.fi 25.11.2009
  • News Corp ja Microsoft hyökkäävät Googlea vastaan, Helsingin Sanomat 24.11.2009
  • News Corp.´s Talks with Microsoft: A Flawed Deal?, BusinessWeek 24.11.2009
  • News Corp, Microsoft Teaming Up in Plan To Pay for Obscurity?, Wired.com 23.11.2009
  • Google Wave - tsunami i inboxen, Hufvudstadsbladet 31.10.2009
  • Hakukoneiden markkinaosuudet syyskuussa - Bing ensikerran alamäessä, Tietoviikko.fi 5.10.2009
  • Google kehittää, lehdet ihmettelevät, Suomen lehdistö 10/2009
  • Googlen uusi työkalu Wave haastaa perinteisen sähköpostin, Helsingin Sanomat 29.9.2009
  • Google Fast Flip - kuin paperilehteä selaisi, Tietokone.fi 15.9.2009
  • Googlen uutislukija helpottaa nettiartikkelien selailua, MBnet.fi 15.9.2009
  • Yahoo-Microsoft Deal, New York Times 30.7.2009
  • Microsoft ja Yahoo yhdistävät voimansa Googlea vastaan, Helsingin Sanomat 30.7.2009
  • Google haastaa Microsoftin omalla käyttöjärjestelmällä, Helsingin Sanomat 9.7.2009
  • Google haluaa perustaa konesalin tuulivoimaloiden läheisyyteen, Helsingin Sanomat 13.2.2009


Palana pelissä 11.3.2010


Viikon kuva 36/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Talous » Viestintä-ja jakeluala
Kirje kulkee jatkossakin yhdessä yössä

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
A2B Finland tarjoaa ekologisen kuljetuspalvelun

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.


Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.