Yhdysvalloissa alkoi pitkä matka ylös taantuman kuilusta

Talouskriisi levisi syyskuussa 2008 Yhdysvalloista maailmanlaajuiseksi. Vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa talouskriisi alkaa hellittää. Ennusteiden mukaan maan työllisyystilanne alkaa toipua taantumasta vuonna 2017, jolloin valtionvelka lähestyy 20 biljoonaa dollaria. Tänään se ylitti 12 biljoonan rajan.

 

 

Yhdysvaltain talous kääntyi kasvuun vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä. Presidentti Barack Obama iloitsi bruttokansantuotteen 3,5 % kasvusta heinä-syyskuussa, mutta toppuutteli sanomalla vasta työllisyyden parantumisen merkitsevän talouden kestävämpää tervehtymistä ja koko talouden elpymiseen olevan vielä pitkä matka.

 

Obaman talousneuvonantaja Christina Romer kiitteli viime helmikuun 787 miljardin dollarin elvytyspakettia, joka loi tai säästi syyskuun loppuun mennessä 650 000 - 1 000 000 työpaikkaa. Maan työttömyysprosentti oli syyskuussa 9,8 eli korkein 26 vuoteen. Romerin mukaan ilman elvytystä talousluvut osoittaisivat nollakasvua.

 

 

Rutgersin yliopiston ekonomistien James W. Hughesin ja Joseph J. Senecan syyskuisen raportin mukaan taantuman maan talouteen aiheuttaman 9,4 miljoonan työpaikan vajeen täyttäminen onnistuu vasta vuonna 2017. Tämä ennuste edellyttää uusien työpaikkojen määrälle samanlaista vuosittaista kasvua kuin vuosina 1991-2001. Siten maan työllisyystilanne palautuisi vuoden 2007 lopun tasolle.

 

 

Vuosi sitten hätärahoituksella pelastetuista Wall Streetin yrityksistä moni on voitollinen ja palkitsee työntekijöitään entiseen tapaan. Presidentti Obaman hallinto jatkaa tästä huolimatta työtään suitsia Walt Streetiä hallittuun riskinottoon ja kuluttajien aseman parantamiseksi. Uuden lainsäädännön valmistelu etenee hitaasti ja sääntelyn uudistamista vaikeuttaa rahoitusmarkkinoiden muutaman sadan miljoonan dollarin lobbaukset.

 

Kenneth Feinberg valtiovarainministeriöstä ilmoitti lokakuussa, että seitsemän eniten liittovaltiolta hätärahoitusta saaneen yrityksen johdon palkkoja leikataan keskimäärin 90 %. Samalla hän vahvisti valvomiensa yhtiöiden palkat.

 

 

Obama antoi maaliskuun lopussa maan autonvalmistajille viimeisen mahdollisuuden. General Motors (GM) ja Chrysler välttäisivät konkurssin ja velkasaneerauksen vain uudistamalla liiketoimintaansa. GM ilmoitti marraskuussa vähentävänsä noin 10 000 työpaikkaa Euroopan tehtailtaan. Vähennystarve liittyy 3,3 miljardin euron saneerausohjelmaan, jonka mukaan Euroopan tuotanto vähenee 20-25 prosentilla. Marraskuun alussa GM kertoi saneeraavansa Opelin itse eikä vastoin odotuksia myy sitä. Chryslerin uudeksi isännäksi tuli italialainen Fiat.

 

 

Marraskuussa 2009 Yhdysvaltain valtionvelan määrä ylitti 12 biljoonan eli miljoonan miljoonan dollarin rajan. Kongressin budjettiviraston arvion mukaan valtionvelka ylittää 20 biljoonan rajan vuosikymmenen aikana.

 

 

Yhdysvaltain talouskriisistä sanottua

 

  • Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Paul Krugman kertoi syyskuussa, että Yhdysvaltain asuntomarkkinat eivät ole koko totuus kriisin syistä. Kriisin syyt olivat hyvin erilaisia eri puolilla maailmaa. Tämän kriisin erikoispiirteenä on se, että sitä ei aiheuttanut mikään merkittävä ulkoinen syy. Tämän kriisin takana on puhtaasti sisäinen logiikka. Kyse oli maailmantalouden ohjelmistoviasta. Me mokasimme jotenkin. Täydellinen elpyminen on maailmanlaajuinen kysymys. (Yle TV1 22.9.09)
  • Yhdysvaltain talouden kestämätön suunta johtuu haluttomuudesta luopua uusliberaaleista pelisäännöistä silloin, kun suunnanmuutos olisi paikallaan... Yhdysvallat tuskin hankaloittaa vapaakauppaa ja pääoman vapaata liikkumista. (LMD 8/08)

 

Yhdysvaltain talouskriisin vaiheita

 

  • Vuoden 2008 alussa lisääntyi huolestuneisuus Yhdysvaltojen ajautumisesta lamaan. Fedin useat koronalennukset eivät lievittäneet masennusta. (HS 29.6.08)
  • Yhdysvallat laski ohjauskorkoa, Euroopassa korot kipuavat edelleen. Suurten yhdysvaltalaisten investointipankkien Goldman Sachsin ja Lehman Brothersin eiliset osavuositulosjulkistukset eivät sisältäneet uusia kielteisiä yllätyksiä. (HS 19.3.08)
  • Inflaatio huolestutti Atlantin molemmin puolin. (HS 11.6.08)
  • USA:n keskuspankki varoittaa hintojen nousun kiihtyvän. Ohjauskorko jäi odotetusti tasan kahteen prosenttiin. Asuntojen hinnat ovat laskeneet USA:ssa vuodessa yli 15 %. (HS 26.6.08)
  • Pelastakaa Fannie ja Freddie -operaatio näytti onnistuneen. Valtio pelasti asuntoluotottajat, mutta ongelmien perussyyt jäivät. Yhdysvaltain koko finanssisektori on päätynyt valtion talutusnuoraan. Miksi maailma pidätti hengitystään? Fannie Mae ja Freddie Mac ovat Yhdysvaltain asuntoluototuksen kivijalka. (HS 15.7.08) 
  • Yhdysvaltalaisten pankkien ongelmat masensivat maailman pörssit. Euroopan pörssit vajosivat alimmilleen lähes kolmeen vuoteen. Yritysten alkavaa tuloskautta odotetaan pelolla. (HS 16.7.08)
  • Yhdysvaltojen hallitus vahvisti tänään ottavansa hallintaansa asuntolainajätit Fannie Maen ja Freddie Macin. (Taloussanomat 7.9.08)
  • Fed ilmoitti syyskuussa 2008 pelastavansa vakuutusyhtiö AIG:n. Yhdysvaltojen liittovaltion tarkastusvirasto arvosteli marraskuussa 2009 Fedin New Yorkin aluepankin toimintaa AIG:n pelastusoperaatiossa. Arvostelu kohdistuu erityisesti aluepankin silloiseen johtajaan Timothy Geithneriin, joka on maan nykyinen valtiovarainministeri. Fedin löysän neuvottelustrategian aiheuttamasta jopa 30 miljardin dollarin tappiosta hyötyivät kansalliset ja kansainväliset suurpankit. (HS 17.9.08, 18.11.09)
  • Yhdysvaltain edustajainhuonekin hyväksyi roskapankkilain. Paketti maksaa veronmaksajille jopa 850 miljardia dollaria. (HS 4.10.08)
  • Ennennäkemätön hätätoimi: USA ja Eurooppa laskivat korkoa. Keskuspankkien iso koronalennus ei pysäyttänyt osakekurssien syöksyä. Myös Kiina liittyi mukaan keskuspankkien rintamaan. (HS 9.10.08)
  • Tieto pankkien tukemisesta johti kaikkien aikojen kurssinousuun. USA:ssa indeksit nousivat yli 11 prosenttia. Pankkien välisillä rahamarkkinoilla nähtiin elpymisen merkkejä. (HS 14.10.08)
  • Paniikkiperjantai. Osakekurssit romahtivat Aasiassa ja osittain myös Euroopassa. Moskovan pörssi suljettiin paniikkitunnelmissa ensi tiistaihin asti. Yhdysvaltoihin pelättyä pörssiromahdusta ei tullut eikä kaupankäyntiä keskeytetty, mutta osakekursit laskivat New Yorkissa koko päivän. (HS 25.10.08)
  • Yhdysvaltojen pankit nostivat toiveita talouden elpymisestä. Goldman Sachs aikoo maksaa hätärahoituksen takaisin valtiolle. Keskuspankin pääjohtaja näkee merkkejä nousun alkamisesta. (HS 15.4.09)
  • USA:n yritysten suurluotottaja CIT keikkuu konkurssin partaalla. (HS 17.7.09)
  • Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven eli Fedin pääjohtajan Ben Bernanken viesti: korot eivät nouse tänä vuonna. (HS 22.7.09)
  • Talouslehti Forbes: Yhdysvaltain superrikkaat köyhtyneet viidenneksellä vuonna 2008. (HS 2.10.09)

 

Lähteet:

  • USA:n keskuspankin AIG-pelastusoperaatio herättää kovaa arvostelua, HS 18.11.2009
  • GM leikkaa 10 000 työpaikkaa Euroopasta, HS 18.11.2009
  • Reaaliaikainen USA:n valtionvelkakello, www.usdebtclock.org 17.11.2009
  • Opelin omistajan yllätyskäänne tyrmistytti Saksassa ja Venäjällä, HS 5.11.2009
  • Hyvästele nämä Chrysler-mallit, Kauppalehti 5.11.2009
  • Valkoinen talo: Elvytys näkyy jo työpaikkoina, Yle Uutiset 31.10.2009
  • Yhdysvaltain talous kääntyi kasvuun, HS 30.10.2009
  • Wall Street palasi vanhoihin tapoihinsa talouskriisin jälkimainingeissa, HS 28.10.2009
  • Eläkeläisten paratiisi romahti, HS 22.10.2009
  • USA:n paisuva työttömyys uhkaa koko maailmantalouden elpymistä, HS 10.10.2009
  • Paul Krugmanin haastattelu, Yle TV1, Aamu-tv 22.9.2009
  • Ben Bernanke suhtautui varoen USA:n talouden nousuun, HS 22.7.2009
  • Obama USA:n autonvalmistajille: Saatte viimeisen mahdollisuuden, HS 31.3.2009
  • Yhdysvaltojen horjuva talous, Ranskan CNRS-tutkimuslaitoksen johtajat ja taloustieteilijät Gérard Dumenil ja Dominique Lévy, Le Monde Diplomatique 8/08, suomennos Tytti Heikkilä
  • Pelon vuosi, HS 29.6.2008
  • USA:n ja Euroopan keskuspankkien mukaan hintatason uhkaava nousu aiotaan pitää  kurissa, HS 11.6.2008

Lue myös: Yhdysvaltain velan millenniummurhe

Palana pelissä 18.11.2009

Viikon kuva 36/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Talous » Viestintä-ja jakeluala
Kirje kulkee jatkossakin yhdessä yössä

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
A2B Finland tarjoaa ekologisen kuljetuspalvelun

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.


Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.