Yhdysvaltain velan millenniummurhe

Maailmanlaajuista talouskriisiä käsittelevän juttusarjan 3. osassa kerromme Yhdysvaltain taloudesta. Julkaisemme jutun lähiaikoina. Sitä odotellessa lue tämä tammikuussa 2008 julkaistu juttu. Vuoden 2000 alussa huolestuttiin Yhdysvaltain taloustilanteesta kuten tänään. Silloin pohdittiin sitä, onko osakekurssien nousun taustalla velkaraha. Muutamassa vuodessa osakkeiden osto velalla tuplaantui, kodit ja yritykset velkaantuivat yhä enemmän, säästäminen putosi ja kulutus jatkoi kasvuaan.

Amerikkalaistaloudet olivat riippuvaisia osakemarkkinoiden suotuisasta kehityksestä. Huomattavan osakealen pelättiin voivan pudottaa kulutusta yhä rajummin ja hidastaa talouskasvua. Maan osakemarkkinoiden romahdus vaikuttaisi myös EU:n talouteen.

Yritykset ja kotitaloudet velkaantuivat jatkuvasti kuluneen nousukauden aikana. Niillä oli velkaa yhteensä yhtä paljon kuin 80-luvun huippuvuonna 1985. Osakkeiden jatkuva arvonnousu piti velkamurheet taustalla.

Marginaalivelka kaksinkertaistui parissa vuodessa. Kotitalouksien velanmäärästä sen osuus oli vuonna 2000 16 %, kun se oli vuonna 1990 4 %. Verkossa toimivissa pankkiiriliikkeissä marginaalivelka kasvoi viidessä vuodessa (1995-2000) 459 %.


Marginaalivelka = osakkeiden ostaminen pankkiiriyhtiön lainarahalla

 

Palana pelissä -verkkojulkaisu 23.1.2008

 

Lähde:  USA:n velkaantuminen hirvittää, HS 31.3.00.

Viikon kuva 36/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Talous » Asiakkaan asema
Sähköä tarjolla listohintoja halvemmalla

Sähköenergian tarjoushinta on ollut noussut lähes kymmeneksellä vajaassa vuodessa. Kilpailuttamalla sähkön kuluttaja säästää energian hinnan, mutta ei monopoliasemassa olevaa siirtohintaa. Energiamarkkinavirasto valvoo sähkön siirtohinnoittelua, jonka tulisi perustua sähköyrityksen investointitarpeisiin lain sallimissa rajoissa.


Verkkojulkaisu » Talous » Viestintä-ja jakeluala
Kirje kulkee jatkossakin yhdessä yössä

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
A2B Finland tarjoaa ekologisen kuljetuspalvelun

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.


Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.