Kaakaon viljely kannattaa

Kehitysmaissa kaivosmiehet kärsivät ja kaakaon viljelijät hyötyvät maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä. Parhaiten taantumasta selviää keskimääräistä laajemman tuotantorakenteen ja vahvojen kotimarkkinoiden avulla. Yhdysvalloilla on halua köyhyyden nujertamiseen viimeaikaista aktiivisemmalla osallistumisella kehitysyhteistyöhön.

 

 

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF synkensi maailmantalouden kasvuennustettaan tammikuussa (0,5 %) viime marraskuuhun (2,2 %) verrattuna. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden keskeytymätön epävarmuus voi supistaa rajusti kehitysmaihin kohdistuvia suoria sijoituksia. Institute of International Financen mukaan yksityisten kehitysmaihin suuntaamat rahavirrat ovat romahtamassa:

 

 

  • Vuosi 2007  929 miljardia dollaria
  • Vuosi 2008  466 miljardia dollaria
  • Vuosi 2009  165 miljardi dollaria (ennuste)

Botswana, Etelä-Afrikka, Kongo, Sambia ja Zimbabwe kärsivät Afrikassa pahiten metallien maailmanmarkkinahintojen laskusta ja kysynnän hiipumisesta. Näille maille suurin osa valuutta- ja verotuloista tulee kaivosteollisuudesta. Nigeria ja Angola ovat joutuneet pohtimaan vakavasti talouttaan raakaöljyn hinnan hurjan laskun myötä. Toisaalta ainakin kaakaon viljelijät ja kahvintuottajat saavat tuotteistaan nyt hyvän hinnan.

 

IMF:n mukaan kehitysmailla on nyt aiempaa paremmat mahdollisuudet selviytyä laskusuhdanteesta varsinkin niissä maissa, joilla on suhteellisen monipuolinen tuotantorakenne ja vahvat kotimarkkinat. Kansainvälinen työjärjestö ILO varoittaa työttömyyden ja köyhyyden lisääntyneestä uhasta kaikissa kehitysmaissa. Järjestön mukaan alle kahdella dollarilla päivässä elävän työväestön osuus maailman työssäkäyvästä väestöstä kasvanee tänä vuonna 45 prosenttiin eli 1,4 miljardiin ihmiseen.

 

Obama haluaa vähentää köyhyyttä kansallisen edun nimissä

 

 

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman kehityspoliittisia lupauksia lopullisia linjauksia odotellessa:

 

  • USA:n kehitysavun kaksinkertaistaminen 50 miljardiin dollariin vuoteen 2012 mennessä.
  • USA:n aktiivisempi osallistuminen YK:n, IMF:n ja Maailmanpankin toimintaan ja kehittämiseen.

Pian presidentinvirkaan astuttuaan Obama jatkoi edeltäjänsä keskeyttämää rahoitusta YK:n väestörahastolle UNFPA:lle. Hän aikoo vahvistaa maan kansainvälisen kehitysviraston (USAID) arvovaltaa ja toimintakykyä kehitysyhteistyön ja kansainvälisen avustustoiminnan keskeisenä viranomaisena.

 

 

 

Lähteet:

 

Matti Remes, Tarttuma tarttui kehitysmaihin, Kehitys 1/09

Tiina Kirkas, Obaman aikaan, Kehitys 1/09

 

Palana pelissä 27.3.2009

 

Viikon kuva 36/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Talous » Asiakkaan asema
Sähköä tarjolla listohintoja halvemmalla

Sähköenergian tarjoushinta on ollut noussut lähes kymmeneksellä vajaassa vuodessa. Kilpailuttamalla sähkön kuluttaja säästää energian hinnan, mutta ei monopoliasemassa olevaa siirtohintaa. Energiamarkkinavirasto valvoo sähkön siirtohinnoittelua, jonka tulisi perustua sähköyrityksen investointitarpeisiin lain sallimissa rajoissa.


Verkkojulkaisu » Talous » Viestintä-ja jakeluala
Kirje kulkee jatkossakin yhdessä yössä

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
A2B Finland tarjoaa ekologisen kuljetuspalvelun

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.


Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.