«« edellinen aihe | kaikki aiheen keskustelut

 
Kaikki liikkeelle!

 

Kirjoitettu: 24.1.2007 20:06 | Kirjoittaja: Sari Simontaival, Kokoomus, Pirkanmaan vaalipiiri, eduskuntavaaliehdokas 2007

Väestön hyvinvointia kehitetään parhaiten edistämällä liikuntaa. Liikunnan merkitys terveydenhuoltokustannuksiin on kiistattoman suuri.

Tällä hetkellä järjestöt ja vapaaehtoistoimijat hoitavat paljon tehtäviä, jotka muuten kuuluisivat valtiolle tai kunnille. Seurojen ja järjestöjen toimintaedellytykset onkin tärkeä turvata, koska muuten väestömme pahoinvointi lisääntyy yhä.

Nuorison vapaa-aika kuluu yhä suuremmassa määrin mesessä tai pleikkarin ääressä. Liikunnan harrastamattomuus aiheuttaa velttoutta, väsymistä ja sairauksia. Lisäksi nuorten syrjäytymistä on helppo ennaltaehkäistä liikunnan avulla.

Päättäjien tulee kaikin tavoin tehdä liikunnasta houkuttelevaa, helppoa ja edullista, jotta paisuvat terveydenhuoltokustannukset saadaan kuriin. Koko 90-vuotias Suomi tulee saada liikkeelle, sillä reippailu ja terveet elintavat ovat aina olleet myös henkinen selkärankamme.

Nykynuoriso tarvitsee lisää koululiikuntaa ja maksuttomat harrastusmahdollisuudet. Myös työväestöä tulee tukea kuntoilemaan esim. tulopoliittisissa sopimuksissa. Eläkeläisille tulee kunnallisena palveluna järjestää ryhmäliikuntaa, josta hyödytään paitsi fyysisesti,myös henkisesti ja sosiaalisesti.

Lajien välinen tasa-arvo tulee saada kuntoon, siten että kunnat korvaavat kaikkien lajien harrastamisesta aiheutuvat kustannukset tasavertaisesti. Tällä hetkellä suomalaisista 70% on kiinnostunut jääkiekosta, mutta sen harrastaminen on kallista. Kunnat maksavat hiihtoladut ja jalkapalloilijoiden tekonurmet ja hyvä niin. Jatkossa myös jäähallien kulut on saatava samalle viivalle.

 

«« edellinen aihe | kaikki aiheen keskustelut


Viikon kuva 30/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.