Toiminnallisuus

Pyrimme ohjaamaan internetin käyttäjiä liikkumiseen ja kohtaamaan ihmisiä kasvotusten todellisessa elämässään. Yksi kehittämisalueemme on toiminnallisuus, jonka toivomme näkyvän portaalissa enemmän.

Internet on osoittautunut verrattomaksi apuvälineeksi nopeassa tiedonhaussa ja ihmisten välisessä viestinnässä. Sen käytölläkin on hyvä olla terveelliset rajat ettei siitä tule haitallisen riippuvaiseksi. Yksi totuus on muuttumaton: elämä on hyvä elää todellisessa maailmassa eikä keinotodellisuudessa, jonka toiset maailmat voivat viedä liiaksi mukaansa rahojesi kera.

Palana pelissä toivoo ihmisten olevan aktiivisia kansalaisia omissa sosiaalisissa suhteissaan passiivisen fyysisen tai psyykkisen laiskuuden sijaan. Toivomme ihmisten olevan sellaisia kuin ovat, aitoja ja rehellisiä toisilleen. Aktiivisuudessa tärkeää on halu oppia uutta, uteliaisuus, elämisen halu sekä oman paikan löytäminen ja sen säilyttäminen.


Toiminnallisuus on ollut Palana pelissä -toiminnassa läsnä alusta alkaen Sorvi-ideakoneessa. Tavoitteenamme on sen avulla rakentaa materiaali, jota voisi käyttää tulevassa pienryhmätoiminnassamme.

Palana pelissä -portaalissa toiminnallisuuteen panostetaan myös PP Dynamossa. Siihen kehitämme erilaisia toiminnallisia, netistä pois ohjaavia sisältöjä. Uuden osaston ensimmäisenä sisältönä on PP Tapahtumalista, johon kuka tahansa mistä päin Suomea tahansa voi ilmoittaa tulevasta tapahtumasta. Yksi menovinkkien tarjoaja lisää.


Marko Olander,

Palana pelissä -portaalin ylläpitäjä


Toiminnallisuus -keskustelualue

Aktiivisuutta. Toimintakykyä. Yleiskuntoa ylläpitävää. Liikkuva ihminen.


Viikon kuva 36/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Talous » Viestintä-ja jakeluala
Kirje kulkee jatkossakin yhdessä yössä

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
A2B Finland tarjoaa ekologisen kuljetuspalvelun

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.


Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.