Blogi 3/09: Riittävänä

Tommy Helsten sanoi eilisessä 15.10.2009 televisiohaastattelussaan jotakuinkin niin, että ihminen alkaa muokkautua omaksi persoonakseen uskaltaessaan sanoa ei ja ottaa hylätyksi tulemisen riskin. Ilahduin, sillä pikkuhiljaa lähestyvänä nelikymppisenä mielestäni alan asua itsessäni sen verran tyytyväisenä, etten pelkää entisen lailla hylätyksi tulemista - ainakin olen elänyt monet monet ei:t lävitse.

Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut hyvin koetteleva ystävilleni, ehkä parempi ystävä hädässä kuin muissa menoissa, sillä hoitovapaan aikainen tiukka talous, pienen lapsen vanhemmuus ja henkilökohtaista elämää leipovat tapahtumat ovat vieneet voimavarojani ja mahdollisuuksiani olla se kaveri jonka kanssa mennään syömään, biknikille, ulos, teatteriin, elokuviin, viikonloppureissuille, matkoille, shoppailemaan, kylpylään jne. Kaveripiirini on keventynyt noin sadalla.

     Olenko siis oppinut itsenäiseksi ja itseriittoiseksi. Monessa kohtaa vastaus on kyllä ja sitten myös ei. Te rakkaat pysyneet ystävät ja läheiset olette elämäni tukipylväitä ja olen teistä riippuvainen. En haluaisi tulla toimeen ilman teitä. Mutta nyt tiedän siihen pystyväni vaikka sellaista surua en haluaisi kohdata. Jos te tärkeät lähdette, selviän siitä, mutta en tällaisena ihmisenä kuin nyt, jokainen kohdattu sielu tekee omastani hieman toisenlaisen. Ja jos katoatte, jotain teistä jää, sillä eihän rakkaus katoa vaikka niin tahtoisi. Onneksi rakkaus ei ole tahdonvaltainen, ei inhimillinen siten eikä kuolevainen.

     Juuri kun olin ollut niin riittävää seuraa itselleni eräs ystäväni lakkasi vastaamasta viesteihin. Laitoin muutaman tunnustelevan lisää. Odotin toista viikkoa kunnes valvottujen tuntien jälkeen yöllä tekstasin, että minua ei voi jättää ilman keskustelua!

Jokaisella olkoon oikeus valita ystävänsä, mutta ei hyvästeittä, eikä selityksittä. Jos en saa palautetta, en pysty miettimään toimiani enkä kasvamaan ihmisenä. Tähän viestiin ystäväni viimein vastasi saatuaan uuden puhelimen rikki menneen tilalle. Hänen soitonsiirtonsa lankapuhelimeen ei ollut välittänyt viestejä ja järkytykseni ja suruni oli ollut ennenaikaisena turhaa, mutta ei vähäistä. Hitto, miten tärkeitä olemme toisillemme, suojelkaa sydämiämme, rakastetaan, rakastetaan!

Rilla

Palana pelissä 16.10.2009