Blogi 3/08: Mikä pohdituttaa?

Sadesää tietenkin, mistä tulee se tunne, että koko ajan sataa? Ja pingviinikuolemat kylmettävät mielen, sekä mahdollinen Natoon liittyminen, biopolttoaineiden tuottamisen kustannuksena vähentynyt viljelysmaa ja sitä myötä ruoan hinnan nouseminen, kurjuus, poliittiset tulehduspisteet, tulon ja kulutuksen suhde, sairauden ja terveyden vaihtelevat rajat, ihmissuhteet, helvetti, aina ne ihmissuhteet, ruokavalio ja ylipaino, epäonnistumiset ja epäonni, keskenmeno, ajallisuuden rajallisuus… miten tätä loputonta lastia kantaisin?

Monet asiat pystyn käärimään vaikka kieltämiseen - itsesuojeluna. Olen ajattelematta. Keskityn kukkapenkkini kaunottariin, kauneuteen kaikissa sen muodoissa. Uppoan kirjoihin. Kiivailen sotkuista. On se kumma, ettei nelikymppinen aikuinen puoliso osaa laittaa niitä tiskejään koneeseen automaattisesti itse. Olisipa koneellisesti toimiva mieskin kun on tiskikone. Hyvä on, olen kotona töissä. Kotityöt lankeavat kotona olijalle. Mikä Olija minä olen? Kuka keksi nimen hoitoVAPAA? Mitä vapautta pienen lapsen hoitamisessa on? Tiukkaa rytmiä tämä on. Ja mitä kaikkea muka saisinkaan aikaan sillä välin, kun koko perhe osallistuisi tavaroiden siirtelyyn ja raijailuun paikasta toiseen?

Muutama vuosi sitten  puhuttiin aikavarkaista. Meillä asuu sellainen. Lihava ja röyhkeä yksilö, pinta suurta tarranauhaa. Istuu olohuoneen sohvalla, piiloutuu WC:n lehtilaatikoihin, eniten kuitenkin jarruttelee keittiön pöydän alla sen ääressä istuvien touhuja. Käytämme syömiseen aikaa kohta enemmän kuin laiduntajat, norsut, hevoset, märehtijät. Lapseni on ottanut kirjaimellisesti ohjeen pureskella jokainen suupala velliksi ennen nielemistä, mutta suurin osa ajasta kuluu ruoan jäähdyttelyyn, syöjän houkuttelemiseen pöydän ääreen, tuolilla pysyttelemiseen, karkaajan kiinniottamiseen, nuhteluun, syömisen uudelleen aloittamiseen, tippuvien ruokien poissiivoukseen ja oheistoiveiden täyttämiseen, kuten maitolasin uudelleen täyttämiseen, käsien pesuun ennen ja jälkeen, vaatteiden vaihtamiseen ja kasvojen pyyhkimiseen. Mutta osaa lapsi lopuksi sanoa kiitos. Jos muistaa.

Minulla se kiitos on tiukemmassa. Hieno elämä. Elämä itse, en tiedä omastani. Hyvähän tämäkin, joo. Siinä näette. Minulla kiittämättömyysongelma. Aika iso. Onko teillä?

Ihan oikeasti. Minulla on kaikkea riittävästi. Myös pelkoja ja ristiriitoja, elettyjä kompromisseja, katkeruutta, vihaa, ärtymystä, saamattomuutta, terättömyyttä, ilottomuutta, luovuttamistakin. Niin, että olisi mistä luopua, mutta jakajia on vähemmän kuin ennen. Siinä kiittämättömyysongelman seuraus. Pitäisi kai ottaa elämä omiin käsiinsä ja olla sankarinsa. Mutta kun kaiken keskus, päättäjä ja toteuttaja en olekaan Minä vaikka miten haluaisin, vaikka vain itseni kautta olen kokijana, eläjänä.

Lapsien alku tuli pois minun kohdustani enkä mahtanut sille yhtään mitään. Annoin hänen tulla, kävelin paljon, että kaikki fyysiset palat irtoaisivat luonnollisesti minusta. Olen haudannut hänet omenapuun alle, niin, ettei palaakaan mistään niin hienoista kuin elämän alun yrityksestä menisi hukkaan, vaan uusiutuisi loputtoman kasvamisen kiertokulun myötä. Hyväksyn tapahtuneen. Joku minua suurempi tietää mitä tekee, vaikka minä en. Opettelen läksyäni, opettelen kiittämään.

 

Rilla