Blogi 2/08: Lääkärin armoilla

Lapsellani on nyt pillit korvissa. Tekisi varmaan hyvää minullekin, että ylimääräiset höyryt saisi puhisteltua pois.

Korvien putkitus suoritettiin Hämeenlinnan sairaalassa päiväkirurgisella osastolla. Olimme kuitenkin huomanneet, että lapsen väliaikaisesti tulehduksen takia heikentynyt kuulo oli ennen toimenpidettä palautunut ja korvat eivät olleet vaivanneet enää viikkoihin. Vielä kun syksyllä oli tulehduksia ollut enää yksi kummassakin korvassa (ja korvatulehdusten takia syötyjen lääkekuurien yhteislukumäärä oli kahdeksan), päätimme vielä kyseenalaistaa hoitotoimenpiteen tarpeellisuuden tai oikeastaan vain pyytää korvien uudelleen katsomista ennen leikkausta. Juttelin asiasta hoitajan kanssa muutamaa päivää ennen toimenpidettä puhelimessa. Hän sanoi, että korvat tarkastetaan rutiininomaisesti ennen leikkaukseen ryhtymistä.

Ennen leikkausta tapasimmekin hoitavan kirurgin, joka kyseli kuulumisia. Hyvää ja hyvin kuuluu sanoimme. Olemme jopa ajatelleet, että jospa leikkausta ei tarvittaisikaan, kun lapsen vointi ja kuulo olivat muuttuneet niin hyviksi. Tästäkös kirurgi ärtyi kyselemään, että mitä meillä on korvien putkitusta vastaan? Ja totesi, että päätös on tehty jo silloin erikoislääkärin vastaanotolla (puolitoista kuukautta aiemmin). Ei minulla ole mitään korvan hoitamista vastaan, yritin takellella. Emme vain haluaisi teettää mahdollisesti tarpeetonta hoitotoimenpidettä. (Nukutuskin on aina riski ja tulehdusvaarat olemassa. ) Varsinaista päätöstä emme tietenkään voi ilman asiantuntijaa tehdä.

“Voihan ne korvat nyt sitten vielä katsoa”, tiuskaisi kirurgi ja minä kiittelin. Hän totesi toisen korvan terveeksi, mutta toisessa hän oli havaitsevinaan jotain ongelmia. “Vieläkö teillä on jotain tätä toimenpidettä vastaan”, kirurgi haastoi. Ei tietenkään, minä sanoin, jos te katsotte sen tarpeelliseksi ja toisessa korvassa on jotain vikaa. Näin päädyimme toimenpiteeseen, - joka oli sinänsä meni hienosti. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja huolehtivaista, lämmin kiitos heille! Mutta. Yllätykseksemme hoitavan kirurgin selostuksessa lukee, että “kummatkin korvat todettu tulotarkastuksessa terveiksi, mutta vanhempien kanssa keskustelun jälkeen päädytty korvien putkittamiseen ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä“.

Mitä? Eikö hoitava kirurgi voinut myöntää tehneensä virhettä arvioidessaan tulotarkastuksessa toisen korvan leikkausta vaativaksi? Miksei epikriisissä lue mitään siitä, että me vanhempina kyseenalaistimme leikkauksen tarpeellisuutta? Siirrettiinkö vastuu tarpeettomasta leikkauksesta vanhemmille? Siinä tilanteessa, heräämössä lapsi sylissä minusta ei ollut reagoijaksi, tärkeintä oli, että pienokaisella oli kaikki hyvin. Osasin harmistua oikeastaan vasta kotona. Kysynkin vielä, kuinka tuollaisessa asemassa oleva henkilö voi valehdella epikriisiin etukäteistutkimuksensa tuloksen ja antaa ymmärtää, että putkituspäätös tehtiin terveisiin korviin “vanhempien kanssa keskustelun jälkeen” ikään kuin vanhempien tahdosta, tuomatta esiin meidän todellista kantaamme asiaan.

Koen meitä kohdellun eettisesti väärin. Ikävimmän taakan mielestäni epäasiallisesta kohtelusta on tietenkin kantanut ja kantaa perheemme kaksivuotias. Toivon mukaan reijistä tärykalvoissa ei ole mitään haittaa, hienoa, jos ne toimivat ennaltaehkäisevästi mahdollisten tulehdusten aikana.
Ja mitä yhdestä lapsesta, mutta kyse on yleisestä valitsevista arvoista. Kuinka yliopistossa huomioidaan ja edistetään lääkäriopiskelijoiden henkistä kasvua? Kuinka sairaaloissa varmistetaan potilaiden oikeudet?

Ja mitä nyt yhdestä etiikasta, mutta kyse on myös rahasta. Vähän aikaa sitten Hesarissa kirjoitettiin, että joka kolmas leikkaus on tarpeeton. Onko meillä varaa tämän kaltaiseen turhuuteen ja tuhlaukseen, turhaan kipuun, huoleen ja riskinottoon lasten kustannuksella?

Rilla