Blogi 1/10: Kevään vihreä lupaus
Blogi vaatii sanoja, joita olen itse ollut tyrkyllä. Ei kai kukaan sanoja lisää kaipaa. Ehkä vain aitoja sanoja kaivataan ja eheyttäviä sanoja, kannustavia sanoja, totuudellisia sanoja, toivoa antavia sanoja…Mitä niistä minulla on tarjota? Omaa totuuttani ehkä.
Asettuvien kirjainten päällä on raskas painolasti. Suuri osa maailman naisista ei saa koskaan mahdollisuutta kirjoittaa sanaakaan, koska eivät osaa.
Suurimmalta osalta maailman naisista kielletään kouluun pääsy. Minulle on annettu väline, kirjaimet ja kirjoitustaito, enkä kuulu vaikkapa niihin sataan miljoonaan naiseen, jotka vuosittain maailmassa vain katoavat köyhyyteen ja orjuuteen. Noiden sanattomien naisten puolesta en osaa kirjoittaa. Minulla on vain yhden naisen elämäntarina.
Ja sitä minä en teille kerro. Kokonaisuus on merkityksellisempi. Lupaus kevään vihreästä.
Sanon vain, etten enää usko sanontaan, että asioilla on tapana järjestyä. Kukaan tätä maailmaa realistisesti katsova ei usko siihen.
Sanon vain, että sydän on rikki. Eipä ollut tarpeeksi vahva. Mitäpä siitä. Jos reikäisillä sukilla on oikeus elämään, niin myös särkyneillä sydämillä!
Enää haluaisin vain olla hyödyksi, palanen kerrallaan. Tavan saa elämä valita.
Ota minut. Tässä minä olen. En valmiina, mutta olemassa. En viisaana, mutta järjissäni. En rohkeana, mutta sitkeästi. En voimakkaana, mutta alttiina. En toiveikkaana, mutta nöyränä.
Amalgaamipaikkoja lukuun ottamatta olen silkkaa kierrätysmateriaalia.
Rilla