PääkirjoitusMielipideHyvinvoinnin reseptit ja mediavahtiKoulutus ja työAsuminen, parisuhde, vauva ja perheSenioriklubiYmpäristö & liikenneTalousneuvolaTaivas - Pyhä henki ja avaruusElämäYhteiskuntaVapausTalousSuomiUlkomaatVaikutusalueParempi oloVerkkojulkaisun toimitus
|
|

Itellalla ei ole mitään aikomusta poistaa yön yli kulkevaa eli 1. luokan kirjettä palveluvalikoimastaan. Itellassa uskotaan tällaisella kirjeellä olevan kysyntää myös jatkossa.

A2B Finland on ensimmäinen täysin päästöttömiä kuljetuksia tarjoava yritys Suomessa. A2B:n päästötön kuljetuspalvelu kattaa koko pääkaupunkiseudun ja lähikunnat. Yritys pyrkii olemaan täysin päästötön yritys vuoden 2011 loppuun mennessä.

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.
Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.
|