kaikki aiheen keskustelut | seuraava aihe »»

 
Koulutususkosta tutkintoinflaatioon

 

Kirjoitettu: 16.11.2006 09:36 | Kirjoittaja: Michael Perukangas

Koulutukseen panostamista ollaan pidetty Suomen teollistumisen ja nykyaikaistumisen takaavana menestysstrategiana. Opetusministeriö onkin asettanut tavoitteeksi, että puolet ikäluokista kirjoittaa ylioppilaiksi, viidennes suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon ja viisi prosenttia väittelee tohtoreiksi. Meillä on kuitenkin kasvava pula ns. suorittavan, ammatillisen työn tekijöistä: tuotammeko heidät ulkomailta, pystyttäen Suomeen paarialuokan ja lisäten valtaväestön ja vähemmistöjen epätasa-arvoa?

Miten motivoimme ylikoulutettuja tekemään sellaisia töitä, joita jotkut kutsuvat poliittisesti ehkä hieman korrekteilla nimillä hanttihommiksi tai paskatöiksi? Ei hätää, jälkimmäiseen ongelmaan on ratkaisu: nostetaan suorittavan työn arvostusta! Tästä lähtien siivoustyönjohtaja olkoon palveluohjaaja ja henkilöstösihteeri HR -assistentti! Oikea tapa kuitenkin nostaa työn arvostusta olisi nostaa alipalkattujen töiden palkkaus sellaiselle tasolle, että sillä todella elää ja lisätä työntekijöiden itsensä mahdollisuuksia määrittää toimenkuvansa.


 

kaikki aiheen keskustelut | seuraava aihe »»


Viikon kuva 30/10

Verkkojulkaisussa

Verkkojulkaisu » Elämä » Työ ja toimeentulo
Passiivisten nuorten määrä kasvussa

Työelämä on muuttunut fyysisestä psyykkisesti kuormittavaksi. Työttömien ja passiivisten nuorten suuri määrä huolestuttaa. Nuoria aikuisia siirtyy entistä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenettuhannet nuoret ovat syrjäytymisvaarassa.


Verkkojulkaisu » Yhteiskunta » Liikenne
Luotia nopeampi verikoira

Brittiläinen RAF-hävittäjälentäjä Andy Green aikoo rikkoa nimissään olevan maanopeusennätyksen vuonna 2011. Hän kehittää yhdessä Richard Noblen kanssa uutta yliääniautoa Bloodhoundia. Seuraa täällä projektin etenemistä!


Verkkojulkaisu » Ulkomaat » Brittein saaret
Downing Street 10:n syysvauva

Samantha Cameron ilmoitti 22. maaliskuuta odottavansa perheeseen neljättä lasta syntyväksi ensi syyskuussa. Kyseessä olisi kolmas kerta sitten vuoden 1849, kun virassa olevalle pääministerille syntyy lapsi. Tony Blairista tuli isä vuonna 2000.


Verkkojulkaisu » Talous » Elintarviketeollisuus
Leipä kallistuu tänä vuonna

Ruoan arvonlisäveron alennukset ja nostot näkyvät hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan elintarvikkeiden hintoihin on odotettavissa tämän ja ensi vuoden aikana reilun prosentin korotusta. Tänä aikana leipä pysyy kalliina.


Verkkojulkaisu » Talous » Raha
SEPA-ajan fraasi: Ollako velkaa vai antaako luottoa?

Tänä vuonna Suomi siirtyy lopullisesti SEPA-aikaan, joka jättää magneettijuovalliset maksukortit menneisyyteen. Pankkiautomaateilla kotimaisten "luotto" ja "pankki" -sanat ovat vaihtuneet sanoihin "credit" ja "debit" aiheuttaen kansalaisissa hämmennystä ja jopa kapinamielialaa. Toukokuussa astuu voimaan näiden muutosten edistämiseksi uusi maksupalvelulaki.